Lipstikkaa ja ruohosipulia suoraan penkistä. Salaattiakin.
Tomaatti kukassa. Mansikkakin kohta.

Puuhaan keittiössä. Lähiseudun palvaamosta saa hyvää lihaa.
Kuorin perunoita ja nautin arjestani. Siitä että minulla on paikka, ne joille tehdä, ja rahaa ruokaankin kyllin.


Olen oppinut paljon kaikkea koulussa, se ilahduttaa.
Päivät ovat toki liian täynnä ja väsymys liki, mutta sitäkin enemmän onni läsnä.
Leikkimökkiin on nyt kokoomista vailla todellakin komeat pöydät!
Metallinhohtolilalla ja kirkkaalla lakalla viimeistelin tekemäni (hitseistä kiitos Ninalle) pöydänjalat.
Pöytälevyt on työtasojen ylijäämää keittiöremontista. Leikkasin vannesahalla siistimmiksi ja viilutan reunat.

Arjessa mietin paljon. Tunnen olevani niin erillään alati ja kaikkialla, kaikkien keskellä.
Elän niin erilaista elämää kuin kukaan. Vahva, omillani. Omimmillani.
Joustamattomuuteni ei ole hyve.
Minä en kysele, eikä minulta saa kysellä.
Olen tavallaan omien rajoitteideni vanki, mutta en ajatellut karata vankilastani.

Kesällä tosin haluaisin karata pitkähköksi viikonlopuksi hieman idemmäs ja etelämmäs.
Jos saan seuraa, yksin en kai sentään rohkene?